Lopussa kiitos seisoo!

Olen uitettu monessa hankalassa sopassa. Aina niistä on selvitty. Välillä on tullut uupumisen ja turhautumisen hetkiä. Tapoihini ei ole kuulunut luovuttaa huonoina tai jopa epätoivoisina hetkinä. Mitä se olisi auttanut. Tällaisia tilanteita on ollut sekä yksityiselämässä että työelämässä. Nyt kerron sellaisesta hetkestä yksityiselämän puolelta. Olemme mieheni kanssa olleet kovia rakentamaan taloja. Nyt on numero neljä menossa. Ja kesämökkiä ei siihen lasketa mukaan.

Tarina ensimmäisestä talon rakentamisesta. Kokemattomina rakentajina emme mieheni kanssa oikein osanneet arvioida työvaiheisiin meneviä aikoja. Silloin kun rakensimme ensimmäistä taloa, betoni piti tilata 5-6 viikkoa ennen toimitusta. Koeta siinä sitten arvioida oikein perustusten valmistumisaika. Kaverit tulivat jelppaamaan valua edeltävänä iltana, mutta eiväthän he voineet olla kovin pitkään ja kokemattomina tekeminen oli hidasta. Raudoitukset olivat kesken ja ilta oli jo pitkällä. Ei auttanut kuin jatkaa iltaa. Raudoitimme niin pitkään kuin näimme tehdä töitä.

Kävimme yön pimeimmät tunnit nukkumassa ja aamukuudelta olimme taas jo hommissa. Valubetonia lähti tulemaan aamupäivällä. Pumppuauto pihassa ja täydennyskuormien välillä oli pitkiä taukoja. Ilmeisesti betoniasemalla oli vähän kiirettä. Luvattu valuapu ei ennättänyt tulemaan, joten olimme valussa kahden. Oli aika rankkaa hommaa. Kokemattomana en tajunnut, että märkä betoni polttaa ihon rikki. Minulla oli kankaiset näppylähanksikkaat, jotka olivat heti märät betonista. Tiivistin vibralla märkää betonia perustuksissa ja jouduin kiskomaan märkää letkua ylös ja tunkemaan sitä kymmenen sentin päähän edellisestä kohdasta, jottei perustuksiin jäisi ilma-aukkoja. Ei mennyt kauaakaan, kun kipu alkoi löytää sormeni. Sormieni iho oli palanut puhki märän betonin voimasta. Joka ikisen sormen iho, joka ikisen! Eikä ihan pikkuisen vaan. Kipu oli aikamoinen. Luovuttaa ei voinut, vaan homma oli tehtävä loppuun. Aikaa oli kulunut tosi paljon, kun kuskit olivat välillä unohtaneet tilata meille lisää betonia.  Lopulta saatiin kuin saatiinkin perustukset valettua sekä päärakennukseen, että autotalliin alkuillasta. Huh!

Menimme asunnollemme ja suihkuun. Olin betoniravassa aika lailla. Pakko oli päästä suihkuun. Ei puhettakaan, että olisin voinut laittaa shampoota tai saippuaa käsiini. Kotoa ei löytynyt kumihanskoja, joten eihän siinä auttanut muu kuin mieheni joutui pesemään minut. Pelkkä vesikin kirveli käsissäni, saati sitten saippua. Käteni tärisivät kivusta. Suihkun jälkeen rasvaista bepanthenia käsiin, jotta pakotus ja kirvely rauhoittuisi. Olimme sopineet menevämme ravintolaan syömään. Juu menimme, mutta enpä ollut tajunnut, kuinka vaikeaa ruokailu voisi olla nahattomilla sormillani. Mieheni leikkasi minulle ruokani pieniksi palasiksi ja kömpelösti sain haarukalla laitettua hitaasti ja hankalasti ruokaa suuhuni. Haarukka oli sormieni välissä kaikkea muuta kuin tukevasti. Rauhallisesti, rauhallisesti sain kuitenkin syötyä.

Kaikkien ongelmien, itkunkin jälkeen totesimme kuitenkin onnellisena, että olimme, kuin ihmeen kaupalla, saaneet talomme perustukset valettua. Siinä unohtui kaikki kivut rankoista parista päivistä.

Selvittiin!

Taisi työnteko olla hieman hidasta seuraavana päivänä ja työnantaja ajatteli varmasti, että mitähän tuosta oikein tulee. Enpä kuitenkaan usko, että työnantajalla oli sinä(kään) kesänä valittamista työtahdistani, vaikka rakennusprojekti vie kaiken vapaa-aikani. Työt on aina hoidettu kunnolla!

Kaikista vaikeuksista on aina jotain opittu tulevaisuutta varten! Vaikeudet on tehty voitettavaksi!

Kokemuksen äänellä

Päivi Jormalainen

Näin luodaan osallistava koulutus tai muu oppihetki

Erilaisissa koulutuksissa ja opetuksessa tapahtuu usein niin, että kouluttaja menee nopeasti asiaan mahdollisten lyhyiden esittelyjen jälkeen. Vastaava tilanne toteutuu oppilaitoksissa kun opiskelijat aloittavat uuden kurssin. Opintojen alun jälkeen lähtötasoa tai oppijoiden kiinnostuksen kohteita harvemmin kysellään.

Esittelen tässä muutaman helposti kokeiltavan menetelmän, joilla voit nopeasti saada kaikkien tietoa esim. paikalla olijoiden kiinnostuksesta aihetta kohtaan, odotuksista ja / tai lähtötiedoista. Valmistautumiseen tarvitset ainoastaan muutaman fläppipaperin, tusseja ja tarroja tai post – it lappuja.

Fläpeille tehdään muutama kysymys ja liukuma (alla esimerkki) ja jokainen laittaa tilaan tulleessaan lapun siihen kohtaan liukumaa kun haluaa. Pienempien ryhmien kanssa on mahdollista käyttää nimettyjä lappuja. Kuvaukset valitaan oppihetken mukaan.

Toinen tapa on luoda valmiiksi jonkinlainen olettama osallistujista (googlen ja sosiaalisen median avulla voi huomattavasti parantaa olettamaa jos haluaa) ja pyytää osallistujia sijoittamaan itsensä johonkin ehdotetuista kategorioista (alla esimerkki). Tämän voi tehdä asiallisesti tai leikillisesti käyttämällä tätä jäänsärkijänä kuten alla olevan kuvan esimerkissä on tehty.

Näillä hyvin nopeasti käyttöönotettavilla keinoilla voi sitten oppimishetkessä osallistaa oppijat keskusteluun poimimalla sopivissa hetkissä oppijoilta erilaisia kysymyksiä. Voit myös pyytää oppijoita esittämään kysymyksiä toisilleen. Kategorioita voi myös käyttää vaikka ryhmien muodostamiseen.

Kokeile ja kerro miten muokkasit esimerkeistä itsellesi sopivan, ja miten onnistuit kokeilussa. Saa kokeilla!

Pasi Juvonen

Irti ryhtymisrajoitteista

Yläpuolella on sanapilvi tämän artikkelin sanoista. Omia sanapilviä voit tehdä osoitteessa http://www.wordle.net/

Olen mukavuudenhaluinen ihminen. Useimmat meistä ovat, vaikka joku saattaa muuta väittääkin. Monilla meistä menee hyvin tai ainakin ”ihan kivasti”, joten vallitsevan olotilan muuttamiseen ei koeta olevan mitään tarvetta. Mukavuusalueella on kiva olla.

Muutos tulee kuitenkin ajankohtaiseksi aika ajoin. Sen herättävät joko ulkoiset tekijät (esim. yt–neuvottelut työpaikalla tai haasteet ihmissuhteissa) tai sisäisen muutostarve. Alkaa hahmottua tarve tehdä asioiden nykytilalle jotain.

Muutoksen ajattelemisesta ja siitä puhumisesta on vielä pitkä matka tekoihin. Vanha espanjalainen sananlasku ”Häristä puhuminen on eri asia kuin areenalla oleminen” pitää hyvin paikkansa. Kutsun tekoja estäviä tekijöitä ryhtymisrajoitteiksi.

Ryhtymisrajoitteita aiheuttavat:

  • turvallisuuden tunteen puuttuminen
  • uuden oppimiseen liittyvä ahdistus (opinkohan minä?)
  • tuntemattoman pelko
  • pois oppimisen vaikeus

ja monet muut syyt. Jos on tottunut olemaan usein oikeassa, on hankalaa alkaa kysyä ja oppia keskustelemalla sekä kuuntelemalla muita. Jos on tottunut odottamaan ohjeita muilta, on hankalaa alkaa johtaa itseään ja omaa tekemistään aiempaa paremmin.

Uuden oppiminen ei aina ole mukavaa. Kun tehdään uusia asioita tai tuttuja asioita uudella tavalla niin aluksi ei osata. Se ärsyttää ja tuottaa epämukavuutta. Mukavuusalue ja epämukavuusalue ovat monenlaisissa valmennuksissa yleisesti käytettyjä käsitteitä. Niiden välissä on hankalasti ylitettävä ryhtymisrajoitteiden rämeikkö (kuva).

Rämeikölle ei ole helppoa pääsyä. Sen alkureunalla muutoksentekijää vaanivat jo aiemmin listattujen lisäksi vielä mm. vitkastelu ja alisuorittaminen, epämiellyttävien tehtävien välttely ja lykkääminen, epäonnistumisen ja onnistumisen pelko, itsensä puijaaminen ja ontuvat selitykset sekä edellisiä toistamalla syntyvä opittu avuttomuus.

Mene pidemmälle rämeikköön, sillä alun epämukavuus helpottaa aika nopeasti. Moni epävarmuus ja pelko hälvenevät kun rohkaistuu kohtaamaan ne. Kun jatkat sinnikkäästi uuden oppimista, huomaat jo muutamassa tunnissa oppineesi valtavasti uutta. Samalla oma mukavuusalue laajenee ja rämeikkö kutistuu.

Rohkeus lisääntyy tekemällä rohkeita tekoja.

Valmentures – valmennuksissa tarjoamme sinulle työkaluja muutokseen ja uuden oppimiseen. Kuljemme rämeikolle kanssasi. Joko mennään?

Pasi Juvonen

Oppia ikä kaikki

 

Oppiminen herättää meissä kaikissa tunteita, erilaisia sekä hyviä ja huonoja muistoja. Pakollista oppimisesta tuli oppivelvollisuuden muodossa Suomessa vuonna 1921, tiettyyn pisteeseen saakka. Oppivelvollisuus, nykymaailmaa katsoessa käyttäisin mielummin sanaa oppioikeus. Omasta iästä riippuen, vanhempia tai isovanhempia kuunnellen, olisi tämän velvoitteen suvainnut olla jokaisen etuoikeus nykymääreenä paljon aiemmin. Oppi on valtaa, oppiminen kuvaa meitä ihmisiä ja meidän tapaamme käsitellä asioita. Oppijoita ja tapoja oppia on olemassa yhtä monta kuin on ihmisiä maailmassa.

Historiassa tunnetaan käsitteitä kirjan tai lain oppinut. Näillä viitataan jonkin erityisen osaamisalueen taitajiin. Nykyisin puhutaan sitten asiantuntijoista, jotka ovat halunneet syventää oppiaan jollakin tietyllä osaamisalueella. Oppimista tapahtuu kaikkialla ja kaiken ikäisillä. Eikä oppiminen rajoitu ihmiskuntaan, sillä eläinkuntakin kehittää yhtä lailla omaa tapaansa oppia. Nykyisin osaamme nähdä erilaisuudet pääosin rikkautena myös oppimistavoissa, tosin tämän kehittämiseen soisi edelleen käytettävän enemmän aikaa.

Intialainen sananlasku sanoo, ”välillä onnistuu, välillä oppii”. Tässä on vinha perä. Suomessa jokaiselle ovat varmasti vastaan tulleet sanonnat ”oppia ikä kaikki”, ”ei oppi ojaan kaada” sekä ”vanha koira ei opi uusia temppuja”. Välillä opimme myös kantapään kautta, mikä lienee yksi yleisimmistä oppimismuodoista vanhan kansan mukaan. Yksi asia kuitenkin on varmaa. Emme voi oppia toisen puolesta, vaikka muun muassa pitkissä ihmissuhteissa monesti kyseeseen tulee vertaisoppiminen. Joskus valttia on ollut myös ulkoa oppiminen. Näissä asioissa on montaa eri koulukuntaa, mutta todettakoon, että ”ei kannettu vesi taida kaivossa kestää”.

Itse mieluusti käytän työelämässä käsitettä oppimisen johtaminen. Tällä haen aina pitkäkestoista kehitystä yksilön osaamisessa, joka puolestaan auttaa kokonaisuuden kestävää rakentumista. Välillä kuulee puhuttavan poisoppimisesta ja olen monesti pohtinut, mistä voimme aidosti oppia pois? Näkisin asian olevan näin: vesilasiin mahtuu tietyn verran vettä, tämän jälkeen alkaa läikkyä ja yleensä tilaa syntyy luonnollisesti uudelle. Oppimisvalintoja teemme jo hyvin varhaisessa vaiheessa elämää. Esimerkiksi harrastuksissa valitaan erilaisia ryhmiä, joissa mennään aiheeseen syvemmälle, jotkin aihealueet sujuvat toisilta luontaisesti paremmin kuin toiset. Lähtökohtaisesti ponnistamme kuitenkin jokainen samalta viivalta. Merkityksellistä on se, että voimme itse vaikuttaa omilla valinnoillamme siihen, mitä haluamme oppia tai mistä voisimme oppia pois.

Me Valmenturesissa annamme sinun oppia omalla tavallasi! Oletko miettinyt, minkä kokemuksen voisit muuttaa opiksi? Oletko miettinyt kuka vastaa sinun oppimisestasi?

Toni Juvonen