Mitä sanalle ”pelko” pitäisi tehdä, jotta se voisi muuttua kirjoittaessa edes osittain positiiviseksi. Hyödynnämme pelkoa monissa tilanteissa, välillä tietoisesti ja välillä tiedostamatta. Historiassa pelolla onkin vahva asema ihmisten mielissä ja teoissa.

Johtamisessa ja esiintymisessä tunnemme monesti pelon sekaista jännitystä varsinkin uusissa asioissa. Jokainen suhtautuu pelkoon ja jännitykseen henkilökohtaisesti eri tavalla. Osaa meistä se auttaa parempiin suorituksiin, toiset taas lamaantuvat totaalisesti.

Suurimmat johtamisessa ja työyhteisössä liikkuvat pelot kohdistuvat monesti uuden oppimiseen ja omaksumiseen. Vanhakantaisesta johtamisessa, mihin kenenkään ei kuuluisi 2017 luvulla törmätä. Ihmisiä pyritään johtamaan pelolla, huutamalla sekä, ”kyykyttämällä. Johtajalla tai yrittäjällä pelko voi kohdistua vallan menettämiseen tai kontrollin puutteeseen. Myös epävarmuus omassa tekemisessä voi kääntyä erittäin pelottavaksi.

Operaatiopäällikön tehtävissä ollessani pelkäsin monesti liiallista tulosta. Tämä aiheutti epäterveessä johtamiskulttuurissa vain lisää ylivoimaista haastetta ja kiristyksiä seuraavaan vuoteen.

Elämme maailmassa jossa suhdanteet heiluvat ja ainoa, mikä on varmaa on epävarma. Useasti myyntien tippuessa ollaan valmiita tekemään mitä vain liikevaihdon nostattamisen eteen. Samalla kun uusilla asioilla saavutetut asiat muuttuvat osaksi arkea ei uskalleta tehdä seuraavia radikaaleja avauksia eteenpäin. Alamme siis pelätä menetystä saavutetusta menestyksestä.

Mitä asioita sinä olet kokenut pelon kautta? Entä oletko saanut pelon muutettua voimavaraksi?

 

Toni Juvonen

Pin It on Pinterest