Yläpuolella on sanapilvi tämän artikkelin sanoista. Omia sanapilviä voit tehdä osoitteessa http://www.wordle.net/

Olen mukavuudenhaluinen ihminen. Useimmat meistä ovat, vaikka joku saattaa muuta väittääkin. Monilla meistä menee hyvin tai ainakin ”ihan kivasti”, joten vallitsevan olotilan muuttamiseen ei koeta olevan mitään tarvetta. Mukavuusalueella on kiva olla.

Muutos tulee kuitenkin ajankohtaiseksi aika ajoin. Sen herättävät joko ulkoiset tekijät (esim. yt–neuvottelut työpaikalla tai haasteet ihmissuhteissa) tai sisäisen muutostarve. Alkaa hahmottua tarve tehdä asioiden nykytilalle jotain.

Muutoksen ajattelemisesta ja siitä puhumisesta on vielä pitkä matka tekoihin. Vanha espanjalainen sananlasku ”Häristä puhuminen on eri asia kuin areenalla oleminen” pitää hyvin paikkansa. Kutsun tekoja estäviä tekijöitä ryhtymisrajoitteiksi.

Ryhtymisrajoitteita aiheuttavat:

  • turvallisuuden tunteen puuttuminen
  • uuden oppimiseen liittyvä ahdistus (opinkohan minä?)
  • tuntemattoman pelko
  • pois oppimisen vaikeus

ja monet muut syyt. Jos on tottunut olemaan usein oikeassa, on hankalaa alkaa kysyä ja oppia keskustelemalla sekä kuuntelemalla muita. Jos on tottunut odottamaan ohjeita muilta, on hankalaa alkaa johtaa itseään ja omaa tekemistään aiempaa paremmin.

Uuden oppiminen ei aina ole mukavaa. Kun tehdään uusia asioita tai tuttuja asioita uudella tavalla niin aluksi ei osata. Se ärsyttää ja tuottaa epämukavuutta. Mukavuusalue ja epämukavuusalue ovat monenlaisissa valmennuksissa yleisesti käytettyjä käsitteitä. Niiden välissä on hankalasti ylitettävä ryhtymisrajoitteiden rämeikkö (kuva).

Rämeikölle ei ole helppoa pääsyä. Sen alkureunalla muutoksentekijää vaanivat jo aiemmin listattujen lisäksi vielä mm. vitkastelu ja alisuorittaminen, epämiellyttävien tehtävien välttely ja lykkääminen, epäonnistumisen ja onnistumisen pelko, itsensä puijaaminen ja ontuvat selitykset sekä edellisiä toistamalla syntyvä opittu avuttomuus.

Mene pidemmälle rämeikköön, sillä alun epämukavuus helpottaa aika nopeasti. Moni epävarmuus ja pelko hälvenevät kun rohkaistuu kohtaamaan ne. Kun jatkat sinnikkäästi uuden oppimista, huomaat jo muutamassa tunnissa oppineesi valtavasti uutta. Samalla oma mukavuusalue laajenee ja rämeikkö kutistuu.

Rohkeus lisääntyy tekemällä rohkeita tekoja.

Valmentures – valmennuksissa tarjoamme sinulle työkaluja muutokseen ja uuden oppimiseen. Kuljemme rämeikolle kanssasi. Joko mennään?

Pasi Juvonen

Pin It on Pinterest