Äärirajoilla

Valmentures valmentaja Toni

Pystyykö ihminen toimimaan parhaansa mukaan äärirajoille mentäessä? Poistuminen mukavuusalueelta on monille jo tarpeeksi hankalaa elämässä. Toimimmeko äärirajoilla aistinvaraisesti lihasmuistin mukaan noudattaen aiemmin opittuja keinoja. Useissa lauluissa ja kirjoissa puhutaan äärirajoilla käymisestä tai ”haipista”. Lieneekö myös niin, että epämukavuusalue on osalle ihmisitä mukavuusalue? Uusien mallien tuonti arkeen on kehityksen kannalta välttämätöntä. Kuitenkin on monesti liian helppo palata vanhaan tuttuun tyyliin, mikäli uudesta mallista ei ole heti hyötyä nähtävissä. Näin ollen mahdollinen kehittyminen jää vain haaveeksi ja juhlapuheiksi.

Voimmeko oppia itsestämme jotain uutta samalla, kun olemme vieneet itsemme kuilun partaalle? Mikä ajaa meidät ylittämään itsemme ja tekemään parempia tuloksia? Minkälainen rooli tässä on tavoitteiden asettajalla, niiden mittaajalla ja minkälainen esimiehellä?

Jos haluamme itsestämme irti enemmän ja päästä eteenpäin, on oman motivoitumisen lisäksi tärkeää saada tukea, kannustusta, sekä palautetta esimieheltä, tai mentorilta.

Kuten tiedetään, että kun johtajuus on jaossa, joku ottaa sen aina. Sillä, riittävätkö natsat, ei loppujen lopuksi ole väliä. Hyvässä tiimissä johtajuus voi jopa jakautua useammalle henkilölle. Jatkuvassa prosessissa jokainen johtaa vuorollaan ja käyttää esim. omaa asiantuntemustaan helpottamaan tiimin tekemistä. Tämä taas antaa toisille energiaa ja mahdollisuuden ladata akkua omaa seuraavaa hetkeä odottaessa. Ihmiset voisivat usein ottaa mallia eläinkunnasta. Muuttolinnut vuorottelevat keulassa lentävää lintua, samalla kuitenkin pysyen tiiviinä muodostelmana saaden täten maksimaalisen hyödyn.

Ratkaisukeskeisyyden perusfilosofiaa lainaten:

”Älä korjaa sitä, mikä ei ole rikki.
Tee lisää sitä, mikä toimii.
Jos jokin ei toimi, tee jotain toisin.”

Milloin sinä hyödynsit energiaasi tiimissä? Voisitteko yhdessä kanavoida sitä mahdollisesti paremmin?

Toni Juvonen

Menestys 

Ilo ja suru, nauru ja itku sekä onnistuminen ja epäonnistuminen ovat pelottavan lähellä toisiaan. Jokaisella meistä on kokemuksia siitä, mitä onnistuminen vaatii. Aiheesta kertoo myös lukemattoman monet kirjat, elokuvat ja biisit. Ennen onnistumista on kuitenkin takana poikkeuksetta pitkä polku, jota menestyjät ovat kulkeneet.

Jukka Jalonen kirjassaan sanoo osuvasti, jokainen voi onnistua voittamaan mestaruuden kerran, mutta yritäpä pitää joukkue parhaiden joukossa useita vuosia.

Ravintolamaailmassa kaikkein tärkeimmän menestyksen saavat aikaan työtekijät, jokaista työvuoroa tulisi verrata esimerkiksi tennisotteluun. Annat parhaan osaamisesi jokaisessa kohtaamisessa. Osa tästä on kokemuksen tuomaa rutiinia, loppu taas kunnianhimoa, ammattietiikkaa ja ennen kaikkea halua voittaa päivittäin, asiakkaan silmissä.

Pitkäjänteistä työtä ja harjaantumista kohti mestaruutta on mielestäni helppo kuvata esimerkiksi vuorikiipeilyllä. Vuorelle matkatessa täytyy olla aikaa ja tottua aina vallitseviin olosuhteisiin. Pitää muistaa välillä pysähtyä ja tehdä järkeviä päätöksiä jatkon kannalta. Vuorelta alaspäin matka kuuluu taittaa myös samoja oppeja noudattaen hyödyntäen opittua. Jos sattuisitkin tipahtamaan suoraan huipulle, ovat keli ja selviytymisolosuhteet pidemmälle oleskelulle todennäköisesti haasteelliset.

Verkostoissamme on ihmisiä, jotka mielellään puhuvat asiaoista. On myös niitä ihmisiä, jotka puheen lisäksi vievät asiat maaliin ja siitä vielä eteenpäinkin. Jälkimmäisen kuvauksen kaltaiset osoittautuvat yleensä todellisiksi menestyjiksi. Tyhjillä lupauksilla, epäoikeudenmukaisuudella tai suuta soittamalla ei saa menestystä saati jatkuvuutta. Puheet ja teot kuuluisikin olla aina samalla viivalla, vastuu luo vapautta ja vapaus vastuuta.

Mitä hintaa me maksamme menestyksestä? Vai menestymmekö jonkun toisen kustannuksella. Mistä tiedät, että et ole vain keräämässä rusinoita pullista. Määrätietoinen pitkäjänteinen tekeminen sekä harjoittelu antavat hyvän pohjan onnistumisille.

Sana menestys on lähellä sanaa menetys. Menestyksen karheaa kääntöpuolta ajatellessa mietin, mitä olemme valmiita uhraamaan menestyksen toisessa vaakakupissa. Monelle se voi olla esimerkiksi terveyttä, kaipuuta, vähäistä unta tai ajanpuutetta läheisiltä. On hyvä muistaa miettiä ”miksi” teet mitä sitten teetkään. Jos ei tiedä minne on menossa, ei liene suurta väliä mitä kautta sinne sitten matkaa.

Valmentures-matkan aikana pääset pysähtymään ja pohtimaan millä tavoin voit itseä haastaa kohti tulevaa menestystä.

Toni Juvonen

Luovuus

Luovuus mutta ei kuitenkaan luoviminen. Useasti kuulee puhuttavan luomisen tuskasta, tai, että pidettäisikö luova tauko? Mistä nämä sanat oikeastaan saavat alkunsa, tai mitäkö niillä ajetaan takaa? Onko niin, että on voitu painaa pitkää päivää ja kovalla tahdilla, kunnes on ollut pakko pitää tauko, ettei pää himmene. Voisiko kirjailija kokea luomisen tuskaa, jos tekstiä ei synny? tai arkkitehti, kun taloon ei mahdu kaikki mitä asiakkaalle luvattiin.

Ravintolamaailmassa luovuutta tarvitsee jokainen työntekijä arkipäivistä lähtien. Esimerkiksi: perjantai-ilta ja täyteen varattu ravintola. Ainoa, mikä on varmaa, on epävarma. Raaka-aineet eivät tulleetkaan ajoissa, henkilökuntaa on äkillisesti sairastunut, osa raaka-aineista on vielä jäässä, tai asiakas päättääkin tilata paikan päällä jotain muuta kuin mitä on sovittu etukäteen. Tällaisinä päivinä arjen luovuus nousee suureen arvoon. Orkesterin täytyy toimia ulkoapäin katsottuna rasvatusti ja niin, että asiakas saa ensiluokkaista palvelua ja tuotteen muutoksista huolimatta.

Mitä jää, jos luovuus otetaan pois?

Luovuus liitetään helposti pienen ihmisryhmän etuoikeudeksi. Monesti ajatellaan luovuuden liittyvän taiteilijoihin, julkisiin ammatteihin, tai muuten vain tyhjäntoimittajiin, joilla on aikaa olla luovia elämässä.

Luovuus ja luovat ihmiset ovat saaneet uudet kasvot uudenajan yritys- ja oppimiskulttuureissa. Nykyisin uskalletaan lähteä tekemään jopa projektia ilman, että lopputulos olisi tiedossa. Useissa firmoissa on luovia johtajia, ja he vastaavat esimerkiksi siitä, että aika riittää luovuuden näkymiselle yrityksen arjessa.

Kiireellä tapamme varmasti luovuuden. Pysähtymällä ja miettimällä, mitä teemme, on huima merkitys myös luovuudelle. Miten luovuus voi sitten näkyä ihmisillä, jotka eivät mielestään ole ollenkaan luovia. Suomessa voisin nostaa esille yksinkertaisia asioita kuten ”tee se itse -porukan” tai vanhat kunnon Pirkka -niksit. Ilman luovuutta ei löytyisi pulmiin ratkaisuja, tai uusia käyttötarkoituksia jo keksityille esineille.

Luovuus näkyy jopa maailmalla ja Suomessa parhaiten menestyvien yritysten arvoissa. Tähän on tietoisesti järjestetty aikaa, tai siitä on tehty ideapankki mielessä tärkeä osa bonusten maksun mittaria. Lainaten kirjallisuutta: ” maailma on täynnä idearikkaita, luovia ja innovoivia ihmisiä. Heitä yhdistää yksi asia. He ovat kaikki alle 7 vuotiaita”

Miten sinä voisit houkutella oman luovuutesi esiin arjen kiireessä?

Toni Juvonen

Ei härvätä

Härväys = kiire, pelleily, aikaansaamattomuus, turha sekoilu, jonninjoutavuus.

Sopivassa nosteessa matkalla kohti flown alkua tulee hetkiä, jolloin on parempi pysähtyä minuutiksi ja organisoitua, kuin juosta tunti ja sen jälkeen yrittää pysähtyä edes minuutiksi. Kiirettä on mielestäni olemassa kahdenlaista: organisoitua ja organisoimatonta. Jälkimmäistä tapaan kutsua mm. turhaksi härväämiseksi.

Mikä sitten aiheuttaa meille härväämisen tarpeen? Olemmeko omista töistä jäljessä, vai kohdistuuko tekemiseen kolmannen osapuolen painetta asiakkaan lisäksi? Hyvällä johtamisella, selkeitä prosesseja luomalla, voi saada tasalaatuisuuden lisäksi aikaan myös organisoitua kiirettä. Mitä kaikkea voimmekaan piilottaa tuon kiireen ja härväämisen taakse? Esimerkiksi monet laadulliset mittarit laukeavat juuri kiireessä. Työkavereille on jopa oikeutettua tiuskia ja korottaa ääntä kiireen varjolla.

Mitä on kiire? Ravintolan keittiömaailmassa on jo kulunut lause: ”kiire on ammattitaidon puutetta”. Itseään johtamalla kokki voikin saada ihmeitä aikaan. Sanalle ”kiire”on olemassa myös vanha sananlasku. ”Kiireestä kantapäähän”. Tämä viitannee ihmisen päälaen ja kantapään väliseen matkaan.

Mutta mitä jos esimiehillä on aina kiire ja hekin härväävät? Antaako se luvan muiden ruveta sekoilemaan perässä? Voiko johtoportaan kanssa erimieltä oleminen johtaa varjojohtajuuteen tai kuppikuntien syntyyn? Härväys ja kiire kulkevat käsikädessä. Usein mietin, mitä kiire tekee luovuudelle ja ideoinnille? Onhan totta, että aikuisten päivittäinen arjen kiire on samalla omien lapsien lapsuus.

Valmentures -valmennus antaa esimerkiksi hyvän alun oman ajankäytön hallintaan ja turhan härväämisen poistamiseen.

Toni Juvonen

Oppia ikä kaikki

 

Oppiminen herättää meissä kaikissa tunteita, erilaisia sekä hyviä ja huonoja muistoja. Pakollista oppimisesta tuli oppivelvollisuuden muodossa Suomessa vuonna 1921, tiettyyn pisteeseen saakka. Oppivelvollisuus, nykymaailmaa katsoessa käyttäisin mielummin sanaa oppioikeus. Omasta iästä riippuen, vanhempia tai isovanhempia kuunnellen, olisi tämän velvoitteen suvainnut olla jokaisen etuoikeus nykymääreenä paljon aiemmin. Oppi on valtaa, oppiminen kuvaa meitä ihmisiä ja meidän tapaamme käsitellä asioita. Oppijoita ja tapoja oppia on olemassa yhtä monta kuin on ihmisiä maailmassa.

Historiassa tunnetaan käsitteitä kirjan tai lain oppinut. Näillä viitataan jonkin erityisen osaamisalueen taitajiin. Nykyisin puhutaan sitten asiantuntijoista, jotka ovat halunneet syventää oppiaan jollakin tietyllä osaamisalueella. Oppimista tapahtuu kaikkialla ja kaiken ikäisillä. Eikä oppiminen rajoitu ihmiskuntaan, sillä eläinkuntakin kehittää yhtä lailla omaa tapaansa oppia. Nykyisin osaamme nähdä erilaisuudet pääosin rikkautena myös oppimistavoissa, tosin tämän kehittämiseen soisi edelleen käytettävän enemmän aikaa.

Intialainen sananlasku sanoo, ”välillä onnistuu, välillä oppii”. Tässä on vinha perä. Suomessa jokaiselle ovat varmasti vastaan tulleet sanonnat ”oppia ikä kaikki”, ”ei oppi ojaan kaada” sekä ”vanha koira ei opi uusia temppuja”. Välillä opimme myös kantapään kautta, mikä lienee yksi yleisimmistä oppimismuodoista vanhan kansan mukaan. Yksi asia kuitenkin on varmaa. Emme voi oppia toisen puolesta, vaikka muun muassa pitkissä ihmissuhteissa monesti kyseeseen tulee vertaisoppiminen. Joskus valttia on ollut myös ulkoa oppiminen. Näissä asioissa on montaa eri koulukuntaa, mutta todettakoon, että ”ei kannettu vesi taida kaivossa kestää”.

Itse mieluusti käytän työelämässä käsitettä oppimisen johtaminen. Tällä haen aina pitkäkestoista kehitystä yksilön osaamisessa, joka puolestaan auttaa kokonaisuuden kestävää rakentumista. Välillä kuulee puhuttavan poisoppimisesta ja olen monesti pohtinut, mistä voimme aidosti oppia pois? Näkisin asian olevan näin: vesilasiin mahtuu tietyn verran vettä, tämän jälkeen alkaa läikkyä ja yleensä tilaa syntyy luonnollisesti uudelle. Oppimisvalintoja teemme jo hyvin varhaisessa vaiheessa elämää. Esimerkiksi harrastuksissa valitaan erilaisia ryhmiä, joissa mennään aiheeseen syvemmälle, jotkin aihealueet sujuvat toisilta luontaisesti paremmin kuin toiset. Lähtökohtaisesti ponnistamme kuitenkin jokainen samalta viivalta. Merkityksellistä on se, että voimme itse vaikuttaa omilla valinnoillamme siihen, mitä haluamme oppia tai mistä voisimme oppia pois.

Me Valmenturesissa annamme sinun oppia omalla tavallasi! Oletko miettinyt, minkä kokemuksen voisit muuttaa opiksi? Oletko miettinyt kuka vastaa sinun oppimisestasi?

Toni Juvonen

Pelko

Mitä sanalle ”pelko” pitäisi tehdä, jotta se voisi muuttua kirjoittaessa edes osittain positiiviseksi. Hyödynnämme pelkoa monissa tilanteissa, välillä tietoisesti ja välillä tiedostamatta. Historiassa pelolla onkin vahva asema ihmisten mielissä ja teoissa.

Johtamisessa ja esiintymisessä tunnemme monesti pelon sekaista jännitystä varsinkin uusissa asioissa. Jokainen suhtautuu pelkoon ja jännitykseen henkilökohtaisesti eri tavalla. Osaa meistä se auttaa parempiin suorituksiin, toiset taas lamaantuvat totaalisesti.

Suurimmat johtamisessa ja työyhteisössä liikkuvat pelot kohdistuvat monesti uuden oppimiseen ja omaksumiseen. Vanhakantaisesta johtamisessa, mihin kenenkään ei kuuluisi 2017 luvulla törmätä. Ihmisiä pyritään johtamaan pelolla, huutamalla sekä, ”kyykyttämällä. Johtajalla tai yrittäjällä pelko voi kohdistua vallan menettämiseen tai kontrollin puutteeseen. Myös epävarmuus omassa tekemisessä voi kääntyä erittäin pelottavaksi.

Operaatiopäällikön tehtävissä ollessani pelkäsin monesti liiallista tulosta. Tämä aiheutti epäterveessä johtamiskulttuurissa vain lisää ylivoimaista haastetta ja kiristyksiä seuraavaan vuoteen.

Elämme maailmassa jossa suhdanteet heiluvat ja ainoa, mikä on varmaa on epävarma. Useasti myyntien tippuessa ollaan valmiita tekemään mitä vain liikevaihdon nostattamisen eteen. Samalla kun uusilla asioilla saavutetut asiat muuttuvat osaksi arkea ei uskalleta tehdä seuraavia radikaaleja avauksia eteenpäin. Alamme siis pelätä menetystä saavutetusta menestyksestä.

Mitä asioita sinä olet kokenut pelon kautta? Entä oletko saanut pelon muutettua voimavaraksi?

 

Toni Juvonen