Motivaatio ja oppiminen

Posted on Leave a commentPosted in Yleinen

    Kesävapaalla on ollut aikaa hidastaa ja pohtia monenlaisia asioita omaan tulevaisuuteen liittyen. Pää on saanut levätä ja lukuvuoden aikana monessa mukana ollut persoona on voinut rauhassa eheytyä. Kylläisyyden tunteesta ollaan taas palaamassa itselleni tyypilliseen ”Mul on taas nälkä…” tilaan. Kävin kotikunnan kirjastossa tarkoituksena lainata lomaa varten pari aivojennollauskirjaa.  Tällä kertaa mukaan tarttui kuitenkin myös ammatillista kirjallisuutta. Katariina Salmela-Aron 2018 toimittama […]

Miten voi pärjätä muutoksessa?

Posted on Leave a commentPosted in Yleinen

Kuva: Otto Väisänen Maailma muuttuu nopeasti ja muutoksen vahvana ajurina toimii teknologinen kehitys. Vaikka muutos ei ole kellekään yllätys, silti lähes kaikkia kuitenkin yllättää jälkikäteen miten nopeasti maailma muuttuikaan. Aiemmin mahdottomilta vaikuttaneet asiat ovat tulleet arkipäiväisiksi. Osa niistä yrityksistä, jotka eivät muuttuneet riittävästi tai riittävän nopeasti, ovat poistuneet markkinoilta tai tulleet toisten ostamiksi. Suomalaisille tuttuja esimerkkejä ovat mm. Seppälä […]

Parempi versio itsestäsi!

Posted on Leave a commentPosted in Valmentava johtaminen, Yleinen

Miten muutoksen tekeminen vaatii? Mitä vaaditaan kun halutaan saada tulosta aikaiseksi? Tämä kirja tarjoilee kaunistelematta sen, mitä moni jo valmiiksi tietää. Tiedosta huolimatta harvempi silti tekee asioille mitään. Mikäli tunnet valmennuskirjallisuutta jo,  tämä voi silti virkistää ajatuksiasi. Jos aihealue ei ole sinulle tuttu, niin Larssenin rennosti etenevä kerronta voi helppolukuisuudellaan houkutella tutustumaan aiheeseen lisää. Tässä lyhyesti muutama […]

Elämän tarkoituksesta ja merkityksestä

Posted on Leave a commentPosted in Valmentava johtaminen

Luin lomamatkalla kirjan, jonka sisällöstä haluan kertoa edelleen. Viktor E. Frankl oli arvostettu psykoterapeutti ja yksi logoterapian kehittäjistä. Frankl oli myös vangittuna yli kolme vuotta natsien keskitysleireillä 1942 – 1945. Kirjassaan ”Man’s Search For Meaning” hän pohtii ihmisten toiminnan ja niiden taustalla olevien ajatusten eroja äärimmäisissä olosuhteissa. Kirja kertoo myös toivosta, merkityksen kokemuksesta sekä ihmisen […]

Rakennetaanko yhdessä tuulimylly?

Posted on Leave a commentPosted in Valmentava johtaminen, Yleinen

Kuva: Johanna Vuorenmaa Muutama poiminta lähiajan uutisoinnissa toistuvista teemoista kertoo ainakin kahdenlaisesta meneillään olevasta muutoksesta. Uudelleenjärjestely, Sote-uudistus, toimintojen tehostaminen, kiky, liiketoimintojen uudelleenorganisointi, rakenteellinen kehittäminen, fuusio, YT – neuvottelut, Anttila, Erätukku, Seppälä, … ja samaan aikaan: Suomen talous kasvaa, osaajapula, täsmäkoulutusta, Polar Bear Pitching, Rovio, SuperCell, Slush, digi, … Kauan sitten eräs kollega totesi ”Älä rakastu rakenteisiin”. Olen lisännyt tähän […]

Tarina kahdesta sudesta ja vähän muustakin

Posted on Leave a commentPosted in Myynti

Vanha intiaanitarina kertoo isoisän ja lapsenlapsen keskustelusta, aiheena ihmisen sisällä taistelevat kaksi sutta. Toinen susi on lempeä ja kohtelee ihmisiä hyvin. Siihen liittyviä luonteenpiirteitä ovat mm. tyyneys, nöyryys, empatia ja ilo. Toinen susi kohtelee muita ihmisiä huonosti. Siihen liittyviä luonteenpiirteitä ovat mm. ahneus, kateus, alemmuudentunne ja ylimielisyys. Lapsenlapsi kysyy tarinan kuullessaan: ”Kumpi susista voittaa?” johon […]

Kokeileva kehittäminen – luontainen ja hankala prosessi

Posted on Leave a commentPosted in Yleinen

Tarve kokeilevalle kehittämiselle syntyy nopeasti muuttuvasta liiketoimintaympäristöstä. Jos kehityksen alle olevaa tuotetta, palvelua, liiketoimintakonseptia tms. hierotaan liian kauan, käy usein niin että ns. momentum meni jo ohi tai sitten joku muu taho toteutti sen nopeammin. Lisäksi tavanomainen asiantuntijavetoinen kehitystyö on useissa tapauksissa osoittautunut liian hitaaksi ja liian vähän asiakasrajapinnassa tarjolla olevaa tietoa hyödyntäväksi toimintatavaksi. Kokeileva […]

Pienet suuret teot

Posted on Leave a commentPosted in Valmentava johtaminen

Luin muutava vuosi sitten ensimmäisen kerran kirjan ”Pienet suuret teot. Opi johtamaan kehitystä.” Olen hyödyntänyt kirjan ydinajatuksia työ- sekä muussa elämässäni siitä lähtien. Kirjassa Teresa Amabile ja Steven Kramer kertovat laajan aineistonsa (noin 12 000 päiväkirjaraporttia) perusteella, mikä saa työpäivän tuntumaan onnistuneelta tai vastaavasti epäonnistuneelta. Tulokset tukevat muissa motivaatiotutkimuksissa saatuja tuloksia. Onnistuneen työpäivän kulmakivi on edistymisen kokemus. […]

Näin luodaan osallistava koulutus tai muu oppihetki

Posted on Leave a commentPosted in Yleinen

Erilaisissa koulutuksissa ja opetuksessa tapahtuu usein niin, että kouluttaja menee nopeasti asiaan mahdollisten lyhyiden esittelyjen jälkeen. Vastaava tilanne toteutuu oppilaitoksissa kun opiskelijat aloittavat uuden kurssin. Opintojen alun jälkeen lähtötasoa tai oppijoiden kiinnostuksen kohteita harvemmin kysellään. Esittelen tässä muutaman helposti kokeiltavan menetelmän, joilla voit nopeasti saada kaikkien tietoa esim. paikalla olijoiden kiinnostuksesta aihetta kohtaan, odotuksista ja […]

Itsensä johtamisen työkaluja

Posted on Leave a commentPosted in Yleinen

Ennen kuin voit johtaa muita sinun on osattava johtaa itseäsi. Olen halunnut tulla paremmaksi itseni johtamisessa ja olen siksi tutustunut aiheeseen varsin paljon. Esittelen lyhyesti pari työkalua, joita olen hyödyntänyt itse, ja joista on ollut apua myös monelle valmennettavalle. Sinisen meren strategian nelikenttä on peräisin Kimin ja Mauborgnen (2005, 2015) jo klassikoksi muodostuneesta kirjasta. Kirja […]