Minäkö Hitler?

Tästä on jo joitakin vuosia aikaa. Otettiin uusia taloushallinnon järjestelmiä käyttöön työpaikalla. Ulkopuolinen kouluttaja oli paikalla perehdyttämässä meitä järjestelmän syövereihin. Työntekijöillä piti mielestäni olla selvä kuva omista toimenkuvistaan, työtehtävistä ja järjestelmän käytöstä. Iltapäivällä yksi perehdytettävä alainen kysyi, milloin hän saa tietyn työtehtävän hoitoonsa. Vastasin siihen hänelle, että asiahan on jo keskusteltu ja se tehtävä ei tule hänen vastuulleen. Jatkettiin koulutusta, mutta tämä alaiseni oli kerennyt käydä päivittämässä Facebookiinsa, että pomoni on Hitler.

Ei ennätetty lopettaa koulutusta siltä päivältä, kun yrityksen hallituksen puheenjohtaja soittaa ja kysyy, mitä helvettiä siellä on tekeillä. Minä olen hoo-moilasena asiasta ja sanon, että meillä on tämä koulutus tässä kesken, ei tässä kummempaa. Sain selonteon tilanteesta saman tien. Vaikka Facebook oli silloin vielä aika tuore kommunikointiväline, tieto kulki jo nopeasti eteenpäin. Sain kuulla kommentista siis kesken koulutuksen. Päätin, että en reagoi siihen siinä tilanteessa mitenkään. Koulutus jatketaan kunnialla loppuun.

Yrityksen toimitusjohtaja selvitti juristilta, että voimmeko antaa kirjallisen varoituksen työntekijälle. Fb oli silloin niin tuore, että juristi piti sitä suljettuna ympäristönä ja vaikea olisi kirjallista varoitusta antaa. Koitti seuraava päivä ja pyysin kyseisen viestin lähettäneen alaiseni juttelemaan kanssani. Keskustelimme liki kaksi tuntia asioista. Hän pyysi anteeksi ja tirautti itkeäkin siinä. Onnistuimme keskustelemaan asiallisesti. Huvittavaksi tilanteen teki se, että yrityksen varaston ulko-ovelta näki huoneeseeni ja varaston työntekijät, jotka olivat keskustelukumppanini kavereita, kävivät kurkkimassa ulko-ovelta vieläkö me palaveerataan. No, jonkinlainen työrauha saatiin aikaiseksi ja työt jatkuivat.

Saman vuoden loppupuolella selvitimme mahdollisia työajanseurantajärjestelmiä ja kävimme yhdessä aiemmin mainitun henkilön kanssa tutustumassa järjestelmätoimittajan luona heidän tarjontaansa. Paluumatkalla minulle esitettiin pyyntö alaiseltani, että hän voisi tehdä töitä 6 tuntia päivässä nykyisellä palkalla. Vastasin siinä samalla, että kyllä työajan lyhennykseen voidaan suostua, mutta palkka pienenee työajan pienenemisen suhteessa. Sain vastaukseksi, että hänen täytyy sitten irtisanoutua. Vastasin edelleenkin samoin kuin aiemmin ja kysyin heti, että onko tämä tulkittava irtisanoutumiseksi. Hän minulle vastasi, että kyllä. En tiedä oliko hän ajatellut itsensä korvaamattomaksi yritykselle, mutta minä olin tyytyväinen, että hän hakeutui uusiin haasteisiin. Osaston ilmapiiri raikastui samalla kertaa ja koko porukalla oli helpompi hengittää.

Esimiehenä oleminen ei ole aina helppoa. Haastavat tilanteet on hallittava. Tässäkin voidaan pohtia kuka loppujen lopuksi oli
tämän tarinan Hitler?

Päivi Jormalainen

Asenne ratkaisee

Istun viikoittain auton ratissa toistakymmentä tuntia. Yli puolet tuosta ajasta kuluu radion aamuohjelmien tai musiikin kuunteluun, sillä ennen aamuseitsemää ei kannata soitella kenellekään ja yleensä vain ystävät tai lähimmät työkaverit soittavat minulle päin tuohon aikaan. Paluumatkalla hoidan usein puhelimitse työasioita. Käyn myös usein mielessäni läpi, mitä meneillään oleva työpäivä tai työtehtävä on opettanut minulle. Samalla rakennan asennetta tuleviin tehtäviin.

Ajan pitkää työmatkaa yhdeksättä vuotta ja vuoden kiertoa tulee seurattua tuulilasin läpi aika tarkasti. Loppusyksyisin eletään aina luopumisen aikaa. Ensin on luovuttava lämmöstä ja valosta sitten kuivista ja pitävistä teistä. Näillä asetuksilla mennään aina helmikuun puolivälin tienoille, kunnes iltapäiväiset auringonpilkahdukset iskevät kehoon kuin adrenaliinipiikki. Maaliskuusta syyskuulle liikkuminen tapahtuu enemmän valoisassa kuin pimeässä. Joka kevät on hieno tunne kun ensimmäistä kertaa ehtii valoisassa kotipihaan saakka.

Moni kollega ja valmennettava on kysynyt, eikö tuo jatkuva ajaminen ole tylsää ja kuormittavaa? Niin varmaan on, jos sen antaa sen vaikuttaa omaan ajatteluun ja antaa sen muodostua hankaluudeksi. Kyseessä on kuitenkin oma valintani, joten mielestäni energiaa ei kannata käyttää tilanteen voivotteluun. Asenne ratkaisee.

Mitä asenne sinulle tarkoittaa? Milloin sinä olet viimeksi tarkastellut omaa asennettasi? Onko se sinulle rajoittava tekijä vai mahdollisuus? Onko tarpeen muuttaa tilannetta? Mikäli on, niin Valmentures voi auttaa.

Pasi Juvonen

 

Pelko

Mitä sanalle ”pelko” pitäisi tehdä, jotta se voisi muuttua kirjoittaessa edes osittain positiiviseksi. Hyödynnämme pelkoa monissa tilanteissa, välillä tietoisesti ja välillä tiedostamatta. Historiassa pelolla onkin vahva asema ihmisten mielissä ja teoissa.

Johtamisessa ja esiintymisessä tunnemme monesti pelon sekaista jännitystä varsinkin uusissa asioissa. Jokainen suhtautuu pelkoon ja jännitykseen henkilökohtaisesti eri tavalla. Osaa meistä se auttaa parempiin suorituksiin, toiset taas lamaantuvat totaalisesti.

Suurimmat johtamisessa ja työyhteisössä liikkuvat pelot kohdistuvat monesti uuden oppimiseen ja omaksumiseen. Vanhakantaisesta johtamisessa, mihin kenenkään ei kuuluisi 2017 luvulla törmätä. Ihmisiä pyritään johtamaan pelolla, huutamalla sekä, ”kyykyttämällä. Johtajalla tai yrittäjällä pelko voi kohdistua vallan menettämiseen tai kontrollin puutteeseen. Myös epävarmuus omassa tekemisessä voi kääntyä erittäin pelottavaksi.

Operaatiopäällikön tehtävissä ollessani pelkäsin monesti liiallista tulosta. Tämä aiheutti epäterveessä johtamiskulttuurissa vain lisää ylivoimaista haastetta ja kiristyksiä seuraavaan vuoteen.

Elämme maailmassa jossa suhdanteet heiluvat ja ainoa, mikä on varmaa on epävarma. Useasti myyntien tippuessa ollaan valmiita tekemään mitä vain liikevaihdon nostattamisen eteen. Samalla kun uusilla asioilla saavutetut asiat muuttuvat osaksi arkea ei uskalleta tehdä seuraavia radikaaleja avauksia eteenpäin. Alamme siis pelätä menetystä saavutetusta menestyksestä.

Mitä asioita sinä olet kokenut pelon kautta? Entä oletko saanut pelon muutettua voimavaraksi?

 

Toni Juvonen